Miten vesihäntä ilmenee?

Tyypillinen potilas on edellisenä päivänä kylmässä vedessä uinut koira.

Myös pari päivää aiemmin kostella ja kylmällä loppukesän/alkusyksyn metsästysreissulla ollut koira voi saada vesihännän.

Tai koira, joka on peuhannut lasten kansa puutarhassa kastelulaitteen alla, puutarhaletkun kanssa tai lasten kahluualtaassa.

 

Koira on tapahtumaan johtaneen reissun jälkeen täysin normaali.

Seuraavana tai sitä seuraavana päivänä huomataan, että koira on vaisu eikä heiluta häntäänsä.

Jos häntää tutkitaan, on koiran häntä äärimmäisen kivulias ja roikkuu.

Vaikuttaa siltä, kuin se olisi katki tai halvaantunut.

Mistä vesihäntä johtuu?

Rajuun liikuntaan ja kylmyyteen tottumattomat lihakset ovat kipeytyneet. Hännän lihasryhmä turpoaa, lihaskalvo ja luu eivät anna myöden, jolloin lihasaitiossa nousee paine ja verenkierto huononee. Vesihäntä on saman kaltainen, kuin ihmisten ”penikkatauti” raajoissa.

Jos ei voida poissulkea, ettei häntä olisi oikeasti murtunut tai halvaantunut, tulee hakeutua eläinlääkäriin.

Joskus koira roikottaa häntäänsä, koska sillä on kipeä selkä, selän välilevyn pullistuma, tai koska sen anaalirauhaset ovat hyvin täynnä tai puhjenneet, tai jos uroskoiralla on eturauhastulehdus. Eläinlääkäri voi poissulkea näitä syitä.

Vesihäntä paranee usein levolla ja hyvillä kipulääkkeillä noin viikossa.

Etäeläinlääkärisi neuvoo sinua hoidossa.

 

Etusivultamme www.veteva.vet selviää, miten saat helpoiten yhteyden etäeläinlääkäriin ja aina luotettavan eläinlääkärin arvion, oli huolesi kuinka suuri tai pieni tahansa.

 

Eläinlääkäri Eva Kaisti

Veteva Oy

Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta.

Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaa, eva.kaisti@veteva.vet